Tässä postauksessa ajattelin vähän kertoa meidän lukiodiplomityön tekemisestä. Suoritin siis teatterin lukiodiplomin ja samaan työryhmään kuului mun lisäksi neljä muuta. Kuten diplomin suorittamiseen kuuluu, me tehtiin pienoisnäytelmä ja sen nimi oli: "Eihän suru ole sairaus." Kuvailen tuohon alas vähän millainen näytelmä oli kyseessä. :)
---
Eihän suru ole sairaus kertoo masentuneesta kirjailijasta nimeltä Julia. Ulospäin kaikki näyttää erittäin hyvältä, koska Julia omaa taidon peittää paha olonsa valoisalla luonteellaan. Silti sisintään hän on jo useamman vuoden ajan purkanut kirjoittamalla tarinaa keijusta, joka on surullinen. Keijulle tapahtuu peilikuvamaisesti asioita Julian elämästä, mutta Julia on muuttanut niiden tapahtumapaikaksi fantasiamaailman, jotta saisi ne kuulostamaan itselleen mielenkiintoisammilta.
Yksi Julian masennuksen syistä on ihastus hänen pitkäaikaiseen ystäväänsä Katriin ja tämän saa kokea myös keiju, joka heijastetaan ihastumaan Purjo-nimiseen peikkoon.
Eihän suru ole sairaus on tarina siitä, kuinka vaikeaa on käsitellä yksipuolisia tunteita ja samalla opetus siitä, että on parempi kertoa pahasta olosta toisille, jos ei halua ajatuksien kasvavan päässä liian suuriksi.
---
Aivan aluksi mun piti tehdä diplomi kahdestaan mun erään ystävän kanssa, mut onnellisten sattumien ja sekaannusten takia työryhmään tarttui kolme ihmistä lisää.
Yksi suoritti diplomin ohjauksesta, itse tein näyttelijäntyöstä ja loput oli muuten näyttelemässä eli ei suorittamassa diplomia.
Näytelmän nimi tuli mun novellista, joka sai ideansa Chisun "Yksinäisen keijun tarina"-biisistä. Siitä ohjaaja käsikirjoitti oman versionsa ja sitten me rakennettiin näytelmä pala kerrallaan. Ensin ohjaaja halusi, että opimme vuorosanat ja vasta sen jälkeen keskitymme fyysisyyteen. En ole aiemmin tehnyt näin, mutta nyt oli jännä kokeilla.
Diplomissa oli kaksi kontaktituntia työn etenemisen aikana, jolloin opettajamme tuli katsomaan, että missä vaiheessa ollaan ja antamaan siitä palautetta.
Meidän arviointipäivä oli 21.3 ja oltiin ainoat, jotka teki diplomityön. Esitys sujui hyvin, vaikka siellä muutama ei sen näin pitänyt mennä -tilanne olikin. Edellisenä perjantaina oli avoin harjoitus, jonne sai tulla meidän läheisiä katsomaan ja se kyllä jännitti enemmän.
Esityksen jälkeen oli palautekeskustelu ja arvioijamme oli eräs kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja. Hän sanoi kaiken hyvin suoraan, kuten ammattilaisillekin sanotaan. Meitä ei siis säästelty, mutta koska tunnen arvioijan, ei siitä jäänyt mitenkään tuhottu olo. Nyt vain odottelemaan arvosanaa (arvioidaan asteikolla 1-5, 1= hyväksytty, 5= paras.)
Siinä olen keijuna.
