"Vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi."
Haluaisin puhua teille tällä kertaa itselle henkilökohtaisemmasta aiheesta - nimittäin taikauskoisuudesta. Kaikkien ei tietenkään ole pakko tätä ymmärtää, sisäistää tai ajatella samalla tavalla! Tavoitteeni on vain vähän valottaa omia ajatuksiani! c;
Lähdetään helposta..
Uskonko kohtaloon?
Oli kyllä! On aivan ihanaa ajatella, että kaikella on jokin tarkoitus. Jokainen otettu askel on johtanut meitä tähän hetkeen. Kuulin taannoin erään sanovan, että jos epäonnistuu, täytyy uskoa vain siihen että näin on tarkoitettu ja parempaa on luvassa. Ihastuin tähän ajatukseen suuresti!
En pidä mahdottomuutena eri paikkakuntien legendojakaan: isomummolani kotipaikkakunnalla huhuttiin aikoinaan olevan keijuja ja aaveita.
No miksei?
Emme välttämättä näe niitä konkreettisesti, mutta ne voivat esiintyä muilla tavoin.
Esimerkiksi metsässä kävellessä yhdelle tulee aivan erityinen olo huolimatta siitä, että kuusten ja mäntyjen seassa ei ketään näykään. Tällä voidaan kuitenkin todistaa, että jotain sellaista maailmassa saattaa olla, jota pidimme vain satuna.
Erityisesti synkkinä hetkinä tällaisiin ajatuksiin voi olla vaikea uskoa, mutta ajan kuluessa ja pahimman kivun helpottaessa alkaa usko vähitellen palautua.
Uskon myös siihen mahdollisuuteen, että kummituksia tai enkeleitä on. Ei mitään pelottavaa tai uhkaavaa, vaan läheisiämme jotka haluavat käydä välillä vierailemassa ja katsomassa, että miten meillä menee.
Uskotko sinä taianomaisiin juttuihin? Haluatko jakaa jonkun kokemuksen, joka on jäänyt teille aiheesta mieleen? Kommenttilaatikko on avoinna! :)
Olin juuri kirjoittamassa postausta veljestäni, mutta päätinkin siirtää sen myöhemmäksi, kun kello on jo niin paljon.
VastaaPoistaVeljeni kuoli 2 vuotta sitten. Hän piti nuorempana paljon perhosista, lempipokemon oli Butterfree ja hänellä oli myös perhospehmoleluja. Niihin aikoihin, kun hän päätti lähteä täältä pois, meillä oli suihkuverho, jossa oli sinisiä perhosia. Muutama päivä veljeni kuoleman jälkeen olin suihkussa, kun huomasin suihkuverhossa elävän sinisen perhosen, joka räpytteli siipiään. Asumme kerrostalossa, joten en vieläkään ole keksinyt, kuinka tuo perhonen olisi päässyt suihkuhuoneeseemme. En tiedä vieläkään, kuinka tästä asiasta tulisi ajatella, kun yleensä en paljonkaan usko mihinkään "yliluonnollisiin" juttuihin.
Voi niin liikuttava teksti! Oon tosi pahoillani sun menetyksestä, elämä on joskus ihan sairaan epäreilua! Ja mä ainakin uskon, että se saattoi hyvin olla sun veli, koska oispa tuo nyt aika jännä sattuma. Voi kun oisin huomannu lukea tän aikasemmin, kun tänään nähtiin..
PoistaEi se mitään :). Ihmisille sattuu monenlaisia asioita ja tällainen nyt sattui tapahtumaan mulle ja mun perheelle. Yleensä ihmisten on vain jollain tavalla hankalampi jutella, jos kuulee jotain surullista mitä toinen on kokenut. Ainakin mä olen huomannut, että heti kun jollekin kerron veljestäni niin monet eivät tiedä, mistä sen jälkeen voi enää jutella. Aivan kuin sitten ei voisi koskaan jutella mistään iloisesta tai "pinnallisemmasta" asiasta. Toinen on, että vältetään käyttämästä sanaa "kuolla" turhaan (samoin muitakin omia juttuja pohditaan pitkään, ennen kuin ne uskaltaa kertoa). Ihan yhtä lailla mä vieläkin sanon vaikkapa kynsilakkojeni kuolleen tiskatessa, kun oikeasti ne vain kuluivat pois :D.
PoistaToi on kyllä ihan totta! Muistan kerran, kun yhden mun ja mun kavereiden tutun puoliso kuoli ja sen jälkeen kun nähtiin seuraavan kerran, vilkuiltiin toisiamme hetken, kun ei oikein tiedetty mitä pitäis sanoa. Onneksi se ihminen pelasti sen tilanteen tosi nopeasti alkamalla puhua ihan muista jutuista ja siihen oli sit helppo tarttua. Mut joo, toi onkin jännä juttu.. Monet varmaan aattelee, että jos toinen ei oo vielä valmis kohtaamaan sitä lopullisuutta, niin sit ne yrittää käyttää jotain vähän hellävarasempaa..
PoistaSori kun kesti! Ehdin nyt vasta kirjautua ensimmäisen kerran synttärikekkereiden jälkeen.